OPISKELIJAN STRESSI

Stressi määritellään käyttäytymistieteissä tapahtumaksi, jossa ympäristön vaatimukset tai sisäiset vaatimukset – yhdessä tai erikseen – kuormittavat yksilön, sosiaalisen järjestelmän tai kudosjärjestelmän voimavaroja tai ylittävät ne. Ylittäessään toistuvasti järjestelmän voimavarat, stressi voi ilmetä psyykkisinä tai fyysisinä oireina tai käyttäytymisen muutoksina. Pitkään jatkunut stressi aiheuttaa ahdistuneisuutta. Myös lääketieteen puolella stressiä on tutkittu paljon ja tiedetään, että krooninen ahdistuneisuus voi hengityselimistön toimintaan liittyvänä selittää hengenahdistuksen tai tukehtumisen tunnetta tai olla hyperventilaatiokohtauksen taustalla. Ahdistuneisuus saa myös sydämen ”tykyttämään” ja aiheuttaa huimausta tai puutuneisuuden tunnetta. Lihaskrampit ja –säryt tai epämääräiset rintakivut viittaavat usein lihastoiminnan häiriintymiseen ja palan tunne kurkussa, nielemisvaikeudet, ruokatorven-reflux -oire tai ilmavaivat ruoansulatuksen kuormittuneisuuteen.

Sosiaaliset suhteet liittyvät myös stressiin monin eri tavoin. Niillä on osuutta stressin syntymisessä, ilmenemisessä, hallinnassa ja voimavarojen lähteenä ja ne voivat toisaalta myös muuntua stressin vaikutuksesta. Opiskelijoiden elämäntilanne sisältää useita potentiaalisia sekä elämäntapahtumastressin että kroonisen rasituksen aiheita. Siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on ihmisen elämän suurin siirtymä ja opiskelijan kokema stressi saattaa nousta näin ollen monista tekijöistä: aikuistumiseen  liittyvä psykologinen kehitys sekä konkreettinen lapsuuskodista irtautuminen, suurien elämänuraa koskevien ratkaisujen tekeminen tai parisuhteen luominen ja perheen perustaminen. Opiskelutyöhön liittyvät fyysiset kuormitukset tiedetään varsin yksipuolisiksi ja elimistöä rasittaviksi, eivätkä ne osaltaan kevennä kokonaiskuormittumisen taakkaa.

Opiskelijaterveystutkimuksen mukaan neljännes opiskelijoista kokee runsasta stressiä ja stressin kokemisen todetaan lisääntyvän opiskelun myötä. Kyseisen tutkimuksen jatkoselvitysten perusteella esimerkiksi niska-hartiaoireita ei määritellä ”puhtaiksi” tuki- ja liikuntaelinoireiksi, vaan niiden todetaan olevan osa kokonaisvaltaista terveydentilaa, jossa korostuu muidenkin elinjärjestelmien oireet, psyykkisten tekijöiden osuus sekä terveydenhuollon palvelujen käyttö.

Selviytyäkseen kunnialla opiskelutyön moninaisista kuormituksista opiskelijan tulisi säännöllisesti varata aikaa myös itsestä huolehtimiseen ja työssä jaksamisen varmistamiseen. Toimivat stressinhallintakeinot ja laiskottelun salliminen itselle, säännöllinen liikkuminen vastapainoksi istumiselle ja intensiiviselle aivotyöskentelylle sekä vahva sosiaalinen tukiverkosto varmistavat pärjäämistä ja auttavat opiskelijaa tiukasta työrupeamasta selviytymisessä.


Terveisin Sirkku Mikkola, TtM, ft / YTHS