Tulosta sivu

"He who sets goals, makes progress!"

Maailmankuulu johtajuuden kouluttaja Steven Covey teki opiskelijoille testin, joka selkeytti opiskelijoiden arvoja, elämän tehtävää. Hän käski opiskelijoiden kuvitella, että eläisi vain tämän lukukauden. Sen lukukauden aikana oli jäätävä yliopistolle opiskelemaan. Opiskelijoiden tuli kuvitella, mitä he tekisivät tämän lukukauden aikana.

Covey käski opiskelijoiden miettiä viikon ajan asioita tästä näkökulmasta. Tulokset olivat vaikuttavia. Opiskelijat kirjoittivat vanhemmilleen ja kertoivat, kuinka paljon he heitä kunnioittivat ja rakastivat. He myös yrittivät korjata rikkimenneitä ihmissuhteita. Keskeinen yhdistävä tekijä oli rakkaus.



Miksi ihmisellä pitäisi ylipäätään olla tavoitteita? Tutkijat ovat vuosikausia pyrkineet selvittämään, mitä yhteisiä piirteitä on menestyvillä ihmisillä. Mitään salaista kaavaa ei ole toistaiseksi löytynyt. He ovat kuitenkin huomanneet, että monet menestyjät pystyivät kuvittelemaan etukäteen, miltä heistä tuntuisi, kun he olisivat saavuttaneet tavoitteensa. He säilyttivät tuon mielikuvan sisimmässään ja vakuuttivat itselleen kerta toisensa jälkeen, että jonain päivänä he vielä onnistuisivat.

Yleisurheilija, kestävyysjuoksija Juha Väätäinen päätti lähes jokaisen juoksuharjoituksensa hurjaan kiriin ja käsien ylös nostamiseen – samalla kuvitellen tilanteen, jossa hän yleisön hurratessa ylittäisi maaliviivan voittajana, Euroopan mestarina. Lopulta Väätäinen saikin kiivetä korkeimmalle korokkeelle.

Yalen opiskelijoiden keskuudessa tutkittiin opiskelijoiden tavoitteiden asettamista. Vain 3% opiskelijoista oli asettanut taloudellisia päämääriä. 20 vuotta myöhemmin näitä opiskelijoita haastateltiin uudestaan. Tuolloin ilmeni, että nämä 3% olivat tienanneet enemmän kuin muut 97% yhteensä! Vain 5% väestöstä asettaa tavoitteita ja vain 1% tästä 5% saavuttaa tavoitteensa.