|
LÄHIYMPÄRISTÖ JA LIIKUNTA Suuri osa opiskelijoista muuttaa uudelle paikkakunnalle aloittaessaan opintonsa, minkä vuoksi opintojen aloittaminen merkitsee monesti myös tutustumista uuteen paikkakuntaan. Aluksi valtaosa energiasta menee päivittäisten rutiinien selvittämiseen. Vähitellen, kun opinnot ja elämisen kannalta välttämättömät asiat tulevat tutuksi, jää enemmän aikaa "laajentaa reviiriään".
Vieras ympäristö ja turvaverkoston puuttuminen ovat omiaan lisäämään ahdistusta, ja siksi uuteen elinympäristöön juurtuminen on tärkeää. Projektissa pyritään siksi myös tutustuttamaan opiskelijoita opiskelupaikkakuntaansa ja sen ympäristöön. Amazing Turku/Tampere -kaupunkiseikkailu testaa kotipaikkatuntemusta ja mm. Turku tutuksi -kiertoajelu tutustuttaa kaupunkiin syvällisesti. Lisäksi aiemmin on järjestetty erilaisia retkiä.
Liikunnallisten tapahtumien järjestäminen tukee paitsi kotipaikkaan myös uusiin harrastuksiin tutustumista. Turussa järjestettiin suosittuja kiipeilyiltoja vuosina 2004 ja 2005. Tampereella laskeuduttiin 15m luonnonkalliolta. Tänä syksynä kokeillaan molemmissa kaupungeissa jälleen uutta juttua, keilaamista. Tule mukaan!
|
|